5.5.2024 LU - Soteuudistus - mainettaan parempi
Viimeisen kolmen vuoden aikana kansalaisten luottamus sosiaali- ja terveyspalveluihin on rapautunut niin, että lähtötasolta 80 % luottavaisia on tultu siihen, että enää puolet suomalaisista uskoo saavansa yhteiskunnalta apua tarvitessaan. Mistä tämä luottamuksen väheneminen johtuu?
Syitä hakiessa täytyy mennä 90-luvulle kun yli neljässä sadassa kunnassa tai kuntayhtymässä päätettiin itsenäisesti, miten sotepalvelut itse kullakin kulmakunnalla parhaiten järjestetään. Missään muualla maailmassa sotepäätöstenteko ei ollut niin hajautettu. Muutettiin myös valtionosuusjärjestelmää eikä enää määrätty kuinka suuri osa rahoista kuuluu ohjata esimerkiksi sotepalveluihin vaan luotettiin, että kunnissa osataan ja halutaan tehdä hyviä päätöksiä yleisen lainsäädännön rajoissa. No mihin se johti? Siihen, että koska kunnissa sotemenot olivat suurin kuluerä niistä tinkimällä saatiin helpoiten merkittäviä budjettileikkauksia. Varsinkin kasvukunnissa tämä johti sotehenkilöstön alimitoitukseen. Myös sairaalakuntayhtymät osasivat pitää puolensa ja kuntiin lähti jälkilaskuja yhä suuremmista budjetin ylityksistä. Työmäärän lisääntyessä henkilöstöä lähti helpompiin töihin ja jäljelle jääneiden työt lisääntyivät entisestään ja kierre paheni.
2000-luvulle tultaessa todettiin, että systeemi tarvitsee kiireesti remonttia. Sitä kiirettä vatuloitiin sitten kaikkien puolueiden voimin yli kaksikymmentä vuotta. Kun sitten vihdoin vuonna 2021 saatiin jonkinlaiset raamit sovittua niin alkoi kiireinen suunnittelu sillä suurimmassa osassa maata piti kaikki suunnittelu aloittaa aivan alusta. Suunnittelua ei voitu aloittaa puhtaalta pöydältä vaan samalla piti löytää ratkaisu vuosikymmenien aikana kertyneiden käytäntöjen ja ajastaan jälkeen jääneiden sopimusten purkamiseksi.
Ja vieläkin löytyy niitä, joiden mielestä mitään muutoksia ei olisi pitänyt lähteä tekemään tai että olisi pitänyt vatuloida vielä pidempään entiseen tapaan. Niinä vuosina luonnollisesti ongelmat ja hoitovelka paheni eikä pelkästään koronaepidemian vuoksi.
Jo muutama kuukausi hyvinvointialueiden aloituksen jälkeen oli niitä, jotka tuomitsivat kaiken menneen pieleen vaikka elettiin vielä kuntien suunnittelemien toimintojen pohjalta eivätkä he näe, että taustalla on vuosikymmenien aliresurssointi, jota pitäisi nyt pyrkiä kuromaan umpeen samalla kun bruttokansantuote laskee, väestön huoltosuhde heikkenee, henkilökuntapula pahenee niin sotealalla kuin muuallakin tuotannossa koulutettavien ikäluokkien pienentyessä ja korkojen noustessa valtionvelan hoitokulut syövät yhä suuremman osan yhteisestä kakusta.
Suurimpana syynä kansalaisten luottamuspulaan on tiedotusvälineiden kielteinen uutisointi ja valitut otsikot kriisiytymisestä ikään kuin erityisesti julkinen terveydenhoito ja sosiaalipalvelut olisivat huomenna loppumassa kokonaan. Kuitenkin 80-90% saa tarvitsemansa palvelut ja ovat niihin hyvin tyytyväisiä. Palveluiden saamisessa on viivettä, mutta se tuottaa lähinnä epämukavuutta mutta ei hengenvaaraa. Haasteita on palveluihin pääsemisessä mutta laatu on pääosin hyvää. Mutta laatupoikkeamista uutisoidaan ikään kuin ne olisivat koko kuva koska katastrofiuutisista media elää.
Olemme saavuttaneet muita Pohjoismaita mitä tulee sotemenojen osuuteen kansantulosta, mutta se ei ole johtunut määrärahojen lisäämisestä vaan kansantulon pienenemisestä. Toisilla sotealueilla on selvästi kääritty hihat ja haetaan parempaa ja laadukkaampaa tekemistä, mutta toki siten saatavat tulokset ovat rajallisia ja hitaita. Toisilla selvästi odotetaan lisäksi, että valtio avaa rahahanoja mutta sitä ei ole näkyvissä.
Maan hallitus osin etsii ja osin pakottaa katsomaan, missä kululisäys on lähtenyt hallitsemattomaan nousukierteeseen, joka on saatava taittumaan. Paremman tulevaisuuden saamiseksi, meille ei näy jäävän muuta kuin se vanha keino lisätä työtä ja sitä kautta saatua tuloa. Sotealueilla se tarkoittaa entistä enemmän ja aiempaa laadukkaampia suoritteita paremmilla toimintatavoilla ja hyödyttömiä toimia karsimalla.
