16.2.2022 KD ryhmäpuheenvuoro Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto/AM
Arvoisa pj, hyvät valtuutettukollegat ja viranhaltijat,
Hyvinvointilalueen strategian suunnittelussa tulisi lähteä toimielimen arvojen määrittelystä ja sen jälkeen tulee tavoitteiden asettaminen. Tavoitteiden suhteen tulee määrittää mittarit, joilla tavoitteiden toteutumista mitataan. Tutkimusta adekvaatteista mittareista on olemassa ja se tieto tulee saada hyvinvointilalueen käyttöön. Siksi hyvinvointialueella tulee olla vahva toiminnan tutkimukseen keskittyvä yksikkö, joka seuraa valittujen toimintatapojen tuloksellisuutta ja laadukkuutta tieteellisin menetelmin. Hyvinvointialueen kaiken toiminnan tulee olla kriittisen arvioinnin kohteena, jotta toimintaa voidaan kohdentaa tämän maantieteellisen alueen ja väestön tarpeita parhaiten hyödyttävällä tavalla.
Strategian painopisteen tulee olla ennaltaehkäisevän toiminnan, sosiaalityön ja perusterveydenhuollon puolella. Nykyisestä syntyneiden vaurioiden korjaamisesta pitää päästä niitä ehkäisevään toimintaan palveluita ja infrastruktuuria kehittämällä luoda kaikin puolin nykyistä terveysturvallisempi elinympäristö soveltamalla olemassa olevaa tiedettä käytäntöön. Kun nykyinen toimintatapa vaikuttaa siltä, että palveluiden tavoittamista rajoitetaan ja saatavuutta vaikeutetaan tai työnnetään kasautumaan tulevaisuuteen, tulisi sekä terveys- että sosiaalipalveluiden olla etsiviä, jotta sairastumisriskissä olevat kansalaiset tavoitettaisiin ennen riskien konkretisoitumista. Erityisesti siinä tulee aktivoitua ja onnistua jo alakouluikäisten joukossa.
Jotta etsivässä työssä onnistutaan tarvitaan lähipalveluita ja henkilökunnan hyvää paikallistuntemusta riskiyhteisöjen ja asumisyhteisöjen ja yksilöiden kartoittamiseksi ja saamiseksi varhaisen tuen piiriin. Pitää myös hyväksyä se, että jotkut tarvitsevat toisia enemmän tukea kasvamisessa.
Yllämainitun työn organisoinnissa ja tiedonkeruussa tarvitaan vahvaa julkista sektoria ja keskinäisen tiedonkulun esteiden poistamista. Vahva julkinen osaaja voi kohdentaa ostopalveluita ja järjestötoimintaa katvealueille toimintansa tukemiseksi. Luotettavaksi osoittautuneiden alihankkijoiden pitää saada hyvin tehdystä työstä kilpailuetua eikä toistuva kilpailuttaminen saa olla itsetarkoitus inhimillisten kontaktien ja hoidon jatkuvuuden kustannuksella.
Se palvelu minkä tarve todetaan tänään pitää olla lyhyellä viiveellä saatavilla, koska perusteettomat viiveet lisäävät kustannuksia ja komplisoivat ongelmia ja aikaviive tuottaa jopa korjaamattomia vaurioita. Tämä koskee erityisesti asiakasryhmiä, joiden toimintakyky on laskeva kuten tuettua palveluasumista tarvitsevia ikäihmisiä.
Aktiivisti ja kattavasti tulee selvittää niiden toimintayksiköiden ongelmat, joissa henkilökunnan sairastavuus ja vaihtuvuus ovat keskimääräistä suurempia ja organisaatiolla pitää olla valmius nopeisiin korjausliikkeisiin. Alueen työterveyshuolto - vaikkakin eri lainsäädännön piirissä - pitää pyrkiä integroimaan hyvinvointialueen palveluihin maksimaalisen ennaltaehkäisevän ja kuntoutustehon saavuttamiseksi.
Erityisen huomion tarvitsee päihdekuntoutujien, asunnottomien, psykiatristen kroonikoiden ja pitkäaikaistyöttömien palvelutarpeiden huomioiminen heidän saamisekseen yhteiskunnan aktiiveiksi toimijoiksi.
Kiitos.